Annostus

Die Wein- und Zuckerlösung, die dem Champagner vor der endgültigen Verkorkung hinzugefügt wird, wird als Dosage bezeichnet. Zusätzlich wird manchmal auch ein Schuss heller Weinbrand bester Qualität hinzugefügt. Der Weinbrand verhindert ein späteres Gären des ergänzten Zuckers. Die Formel dieser Dosage bzw. Versandlösung (Liqueur d’expédition) unterliegt keiner Norm und wird von den Kellermeistern der verschiedenen Häuser (oftmals geheime Mischungen!) unterschiedlich bestimmt.

Nach dem Degorgieren ist in der Flasche auch etwas zu wenig Flüssigkeit. Mit dieser Dosage, d. h. dem Gemisch aus Wein und -je nach gewünschter Geschmacksrichtung- mehr oder weniger Zucker wird der Degorgierverlust ausgeglichen. Soll keine Dosage mit Zucker erfolgen (z.B. bei Ultra Brut Champagner), wird zum Auffüllen Wein aus anderen Flaschen mit gleichartigem Inhalt genommen. Je nach Stärke der Zuckerlösung in der Dosage sind folgende Begriffe auf der Flasche vermerkt:

* Brut integral, Ultra brut:
Ilman lisättyä sokeria.

* Extra Brut:
Annostus, kun viinin jäännössokeri on 0-6 g/l.

* Brood:
Annostelu enintään 15 g/l jäännössokeria viinissä.

* Erittäin kuiva:
Annostelu enintään 20 g/l jäännössokeria viinissä.

* Sec:
Annostelu enintään 35 g/l jäännössokeria viinissä.

* Demi-sec:
Annostelu enintään 50 g/l jäännössokeria viinissä.

* Doux:
Annostus, jossa viinin jäännössokeri on yli 50 g/l (harvinaista samppanjoissa).

Pulloja ravistetaan (lopullisen) korkkauksen jälkeen, jotta liuos sekoittuu hyvin samppanjaan.

Historiallisesti annostelun pätevä lisääminen sai suuren merkityksen erityisesti 1800-luvulla. Tuolloin vientimarkkinat kukoistivat. Champagnen vientitalot oppivat sopeutumaan tietyissä maissa suosittuun "makeuteen". Historioitsija Francois Bonal toteaa, että sokeripitoisuus säädettiin tuolloin huolellisesti: Venäläiset asiakkaat pitivät samppanjastaan hyvin makeana (275-300 g/pullo). Amerikkalaiset taas pitivät mieluummin 110-165 g/pullo. Englannissa taas 21-66 g/pullo oli juuri sopiva määrä. Ranskan kotimarkkinoilla lisätyn sokerin määrä pidettiin kuitenkin välillä 165-200 g/pullo (eli 15-20 kertaa enemmän sokeria kuin mihin olemme nykyään tottuneet tyypillisessä Brut-viinissä).

Syynä erilaisiin annosteluihin oli se, että samppanjaa nautittiin tuolloin eri maissa eri tavoin. Esimerkiksi Thomas Walker totesi vuonna 1835 kirjassaan "The Original", että samppanja olisi tarjottava heti aterian alussa ja asetettava pöytään siten, että jokainen vieras voi ottaa itse haluamansa annoksen. Kuten nykyäänkin, samppanjan makeus oli tuolloin Englannissa viritetty niin, että se oli ihanteellinen seuralainen koko aterian ajan. Ranskassa samppanja oli kuitenkin suositumpi jälkiruokaviini, ja sen makeutta säädettiin sen mukaisesti. Vasta ensimmäisen maailmansodan jälkeen Brut pääsi lopulta kansainvälisellä tasolla vallalle nykyisessä, luonnollisemmassa muodossaan ("dry-style").

Huomautus:
Beim allgemeinen Begriff Dosage kann es sich manchmal auch die Fülldosage (Liqueur de tirage) aus Wein, Hefe und Zucker handeln, welche dem Weinverschnitt (Cuvée) zugefügt wird, um u.a. die Erzielung des richtigen Kohlensäuregehaltes des Endproduktes zu gewährleisten. Diese Dosage stellt gewissermassen den ‚Startschuss‘ zur zweiten Gärung (in der Flasche) dar.