Vintage samppanja

Toisin kuin samppanjat, joilla ei ole vuosikertaa, vuosikertasamppanja valmistetaan yksinomaan tietyn vuoden perusviineistä. Vastaava vuosi on merkitty pullon etikettiin.

Vintage-samppanjoja valmistetaan teoriassa vain sellaisina vuosina, jolloin rypäleiden laatu on yleensä sellainen, että ne voivat yksinään (ilman sekoittamista muiden vuosien viineihin) antaa lupauksen suurenmoisesta samppanjasta, jolla on kyseisen vuoden erityinen identiteetti. Onko tämä samppanja nyt "parempi" kuin samppanja, jolla ei ole vuosikertaa? Joskus kyllä, mutta tuskin aina. Se on kuitenkin odotetusti "erilainen" kuin saman samaisen samppanjatalon "monivuotiset veljensä". Se pitää kiinni omasta yksilöllisestä maustaan, jonka luonto on muokannut kyseisen vuoden rypäleissä. Juuri tämä vuosikerran samppanjan erityinen yksilöllisyys on se, jonka tutkiminen ilahduttaa monia asiantuntijoita.

Joka vuosi syntyy viinirypäleitä, jotka ovat yksinkertaisesti aina ainutlaatuisia, koska ennalta arvaamattomat tekijät, kuten aurinko, sade, halla, raekuurot, tuholaiset ja sienet, vaikuttavat toisiinsa. On virheellistä ajatella, että koska vain harvat talot tai yksikään taloista ei ilmoita vuosikerran samppanjaa, se on viime kädessä todennäköisesti huono viini tiettynä vuonna. Samppanjan valmistuksen todellinen taito on ollut piilossa vuosisatojen ajan viinittömissä samppanjoissa. Jokainen vuosi tarjoaa ainutlaatuisen "rypäleidentiteetin", joka taitavasti sekoitettuna muiden vuosien viinien kanssa on juuri oikea ja tärkeä talon perinteisen maun kannalta tulevissa samppanjoissa. Näin ollen samppanjoja, joiden vuosikertaa ei ole merkitty, ei itse asiassa pidä ymmärtää "vuosikerraton", vaan pikemminkin "monivuotiset samppanjat", jotka ilmentävät parhaiten samppanjan perinteistä sielua.

Champagne on myös monimutkainen mosaiikki erilaisia mikroilmastoja. Erilaiset kasvupaikat ja rypälelajikkeet yhdistettynä erilaisiin maaperäolosuhteisiin johtavat siihen, että rypäleiden laatu vaihtelee vuosittain suuresti. Vaikka suurin osa viininviljelijöistä voi päättää olla valmistamatta vuosikerta-samppanjaa korjattuaan viiniköynnöksensä, Champagnen muilla alueilla voi olla myös viininviljelijöitä, joiden rypäleet oikeuttavat vuosikerta-samppanjan valmistuksen. Niinpä tietyn talon vuosikerta-samppanja voi olla yksinkertaisesti erinomainen, vaikka kyseistä vuosikertaa ei yleensä pidetä erityisen merkittävänä erikoiskirjallisuudessa. Toisinaan on tietenkin myös viininviljelijöitä, jotka toisinaan sulkevat silmänsä ja julistavat vuosikerran samppanjoja, joiden rypäleet ovat melko epäsopivia. Syy tähän on selvä: vuosikerta-samppanjat ovat yleensä (huomattavasti) kalliimpia markkinoilla kuin ei-vintage-samppanjat.

Ei ole myöskään olemassa mitään kiinteää kaavaa, jolla sadon laatu voitaisiin laskea etukäteen. Esimerkiksi keväällä 1985 halla tuhosi 2 000 hehtaaria viiniköynnöksiä. Sitä seurasi epätavallisen viileä alkukesä. Sitten syys- ja lokakuussa oli yllättäen helleaalto. Tuloksena oli pieni, mutta laadultaan erinomainen sato. Vuosien 1982/83 sadot puolestaan merkitsivät kahtena peräkkäisenä vuotena runsaita satoja ja erinomaista laatua. Vuosi 2002 oli myös jännittävä, sillä aurinko näyttäytyi myöhään, mutta kuitenkin ajoissa ja runsaasti. Claude Taittinger Taittinger:stä on vakuuttunut siitä, että vuosi 2002 saattoi olla jopa yksi viimeisen kymmenen vuoden parhaista vuosikerroista.

Vuosi 2003 on myös mielenkiintoinen tutkimus: Saman vuoden huhtikuussa alkoi paha pakkanen, joka vaikutti pahasti varhain orastuviin chardonnay-rypäleisiin. Puolet toivotusta Chardonnay-sadosta tuhoutui. Sitä seurasi erittäin kuuma kesä, jonka seurauksena sato oli varhaisin sitten vuoden 1822. Pinot Noir ja Pinot Meunier olivat poikkeuksellisen terveitä ja makeita (korkea alkoholipotentiaali), mutta niistä puuttui yleensä paljon tyypillistä hapokkuutta. Chardonnay-viiniköynnökset selvisivät kauden alun pahojen pakkasten jälkeen, mutta loppujen lopuksi niitä pidettiin yleisesti ottaen melko heikkolaatuisina lajikkeen eleganssin kannalta. Sadon sato oli suhteellisen pieni, mutta viininviljelijät olivat yleisesti ottaen hyvin tyytyväisiä rypäleiden laatuun. Champagnen erityisolosuhteet huomioon ottaen EU salli viininviljelijöiden lisätä happoa (1,5 g/l). Melko heikon sadon vastapainoksi C.I.V.C.-yhdistys antoi luvan lisätä varastossa olevia ylijäämäviinejä satoisilta vuosilta 1998, 1999 ja 2000. Vuonna 2006 ensimmäiset ei-vuosikertaa sisältävät samppanjat julkaistaan vuoden 2003 viinien kanssa. Ensimmäiset vuoden 2003 vuosikertasamppanjat ilmestyvät aikaisintaan vuonna 2007. Monet talot eivät kuitenkaan esitä vuosikerta samppanjaa 2003.

Jokaista vuosikerran samppanjaa on varastoitava vähintään kolme vuotta toisen käymisen jälkeen, ennen kuin se voidaan toimittaa. Vuosikertaa koskevan samppanjan valmistukseen voidaan käyttää enintään 80% tällaisen nimetyn vuosikerran sadosta. Vähintään 20% on varattava (tulevaa) sekoittamista (assemblaatiota) varten muiden kuin vuosikertamerkkien valmistamiseksi.

Lisäksi jotkin vuosikertasamppanjat voidaan säilyttää pidempään, toisin kuin useimmat muut kuin vuosikertasamppanjat. Jotkin näistä vintage-samppanjoista eivät myöskään jätä käyttämättä tilaisuutta saada hieman parempaa makua säilytyksen myötä. Näin ollen 5-10 vuoden onnistunut varastointijakso ei ole harvinaista (tietyt yli 30 vuotta vanhat vuosikerrat ovat edelleen erittäin haluttuja). Useat talot myyvät myös vintage-samppanjoja paljon aikaisemmilta vuosilta. Mutta jopa vuosikerta-samppanjoidenkin kohdalla tulee jossain vaiheessa - aiemmin tai myöhemmin - hetki, jolloin ne "näyttävät ikänsä" maun kannalta. Sen vuoksi on tärkeää, että erityisesti asiantuntijat pysyvät ajan tasalla siitä, miten tietyt vuosikerrat kehittyvät vuosien varastoinnin aikana. Viimeisten 30 vuoden aikana valmistuneista lukuisista vuosikertaviinteistä seuraavat vuosikerrat ovat yleisesti ottaen erityisen arvostettuja: 1996*, 1995*, 1990*, 1989, 1988*, 1985*, 1982, 1981, 1979, 1976, 1975, 1973, 1971*, 1970 ("*" = erityisen suosittuja).