Ruinart

Talo Ruinart perustettiin 1. syyskuuta 1729. Nicolas Ruinart (1697-1769) -nimisellä kangaskauppiaalla oli tapana tarjota asiakkailleen kankaiden lisäksi myös viiniä viinitarhastaan. Hänen setänsä oli Dom Thierry Ruinart (1657-1709), munkki, joka kuului alun perin benediktiinijärjestö Congrégation de S.Mauriin.

Vuonna 1682 Dom Ruinart nimitettiin Dom Jean Mabillonin avustajaksi Saint-Germain-des-Présiin Pariisissa. Mabillonin johdolla hän oppi kreikan kieltä ja kehittyi samalla kiinnostuneeksi marttyyrien historiasta. Etsiessään päteviä asiakirjoja hän vieraili lukuisissa luostareissa Elsassissa ja Lothringenissa. Myöhemmin Dom Thierry Ruinart auttoi kokoamaan benediktiinien Acta Sanctorumin. Hänen oleskellessaan Hautvillersin kuuluisassa luostarissa (yhdessä kuuluisan munkin Dom Pérignonin kanssa) korkeasti koulutettua Dom Ruinart:tä oli jo pitkään pidetty erittäin merkittävänä munkkina.

Dom Ruinart sairastui äkillisesti Hautvillersissä ja kuoli siellä 17 päivän sairauden jälkeen vain 52-vuotiaana. Hänet haudattiin luostarin kirkkoon. Merkittävän setänsä innoittamana Nicolas Ruinart omistautui benediktiinimunkkien viininvalmistustekniikoille, joita pidettiin erinomaisina. Hänen hienon viininsä kysyntä kasvoi tasaisesti, kunnes se lopulta ylitti hänen kankaidensa kysynnän.

Vuodesta 1764 lähtien hänen poikansa Claude Ruinart (1731-1798) oli hänen korvaamaton apulaisensa sekä Ruinart-viinien tuotannossa että nyt vilkkaassa Ruinart-viinikaupassa. Nicolas laajensi perinteisesti talon nimeä Ruinart Père et Fils.

Nicolasin kuoleman jälkeen (1769) hänen poikansa Claude siirsi yhtiön pääkonttorin Epernaysta Reimsiin. Claude Ruinart laajensi samppanjakauppaa valtavasti ja loi samalla arvokkaita poliittisia suhteita Ranskan kuninkaalliseen hoviin. Hänen vanhin poikansa Irénée Ruinart (1770-1850) osoittautui isänsä tavoin poikkeuksellisen yritteliääksi ja poliittisesti taitavaksi Ranskan vallankumouksen myrskyisässä ympäristössä. Hänen asiakkainaan oli muun muassa Napoleon Bonaparte, Joachim Murat (Napolin kuningas), Joseph Bonaparte (Espanjan silloinen kuningas) ja kuuluisa Charles Maurice de Talleyrand Perigord.

Vuonna 1817 Ludvig XVIII nosti hänet aatelistoon, ja siitä lähtien hän oli "Vicomte de Brimont", Marnen alueen varamies sekä Reimsin pormestari. Tässä arvokkaassa virassa Irénée Ruinart osallistui myös Ranskan kuninkaan (Kaarle X:n) (viimeiseen) kruunajaisiin Reimsin katedraalissa.

Vuonna 1826 hänen poikansa Edmond Ruinart otti yrityksen ohjat käsiinsä. Hänen toimikautensa aikana Edmond Ruinart onnistui nostamaan Ruinart-talon absoluuttisen maailmanluokan joukkoon. Hän kasvatti huomattavasti yhtiön samppanjamarkkinaosuutta Venäjällä ja purjehti kolmimasterilla Yhdysvaltoihin. Siellä hän tapasi (matkatavaroissaan laatikollinen hienointa Ruinart-samppanjaa) Yhdysvaltain (seitsemännen) presidentin Andrew Jacksonin "Valkoisessa talossa".

Kauppamatkustaminen oli myös hänen poikansa Edgar Ruinart:n verissä. Hän esimerkiksi lähti (tuohon aikaan) seikkailulliselle matkalle Pietariin tsaarin audienssia varten. Edgar Ruinart vahvisti näin edelleen Ruinart-yrityksen markkinaosuutta Venäjällä.

Hänen yhtä rohkea poikansa André Ruinart oli innokas lentämisen ystävä. Hänen johdollaan Ruinart-yhtiö sponsoroi ensimmäistä suurta Englannin kanaalin ylittävää lentokilpailua. Maailmansodan vaikeat ajat seurasivat. Marnen suuressa taistelussa yhtiön rakennukset tuhoutuivat täysin. Kirjailija Tom Stevensonin mukaan André Ruinart siirsi tämän jälkeen toimistonsa Ruinart-talon kuuluisiin syviin liitukuiluihin (nämä gallo-roomalaisilta ajoilta peräisin olevat upeat liitukuilut ovat nykyään suojeltuja rakennuksia). Hyökkäyksen aikana suuri vesiputki kuitenkin vaurioitui, jolloin tunnelit (myös hänen toimistonsa) tulvivat. Kekseliäs André rakensi nopeasti lautan ja jatkoi liiketoimintaansa syvällä tunneleissa. Vuoteen 1963 asti Ruinart:n johto pysyi kokonaan perustajaperheen käsissä. Tällä välin suotuisa suhde arvostettuun paroni Phillipe de Rothschildin yhtiöön vahvisti Ruinart:tä. Sen jälkeen se siirtyi kuuluisan talon Moët & Chandon omistukseen, ja myöhemmin siitä tuli osa ylellisyyskonsernia LVMH.

Ruinart:n erinomainen laatu ja yksilöllisyys on säilynyt vuosisatojen ajan tähän päivään asti. Asiantuntija ja kirjailija Michael Edwards kuvailee Ruinart:n samppanjoja seuraavasti: "Ruinart:n samppanjat ovat erityisen hienoja ja tyylikkäitä, mutta niissä on myös täyteläinen maku ja runko...".
Ruinart-tila liittyy läheisesti jaloon Chardonnay-rypäleeseen, ja sillä on 15 hehtaaria Chardonnay-viiniköynnöksiä Montagne de Reimsin itärinteillä. Michael Edwards toteaa, että nämä Chardonnay-rypäleet ovat maultaan paljon voimakkaampia kuin Côte de Blancsin alueen vastaavat rypäleet. Ruinart-samppanjoissa on paljon luonnetta, ja siksi ne sopivat hyvin yhteen myös niiden runsaampien ruokien kanssa, jotka hallitsevat monien muiden samppanjoiden makua.

Vuosikerraton "R" de Ruinart on valmistettu 45% Chardonnaysta ja 55% Pinot Noirista. Tämä samppanja lepää neljä vuotta pullossa sakan päällä, syvällä Ruinart:n kalkkikivialtaissa. Tämä edistää erityisen hienoa kuohuvuutta ja antaa samppanjalle samalla ainutlaatuisen, kukkaisen tuoksun.
Vuosikerran samppanjat "R" de Ruinart on noin 50% Chardonnay ja 50% Pinot Noir.
Vuosikerran samppanja Dom Ruinart Blanc de Blancs on asiantuntijoiden maailmanlaajuisesti tunnustama yksi Champagnen parhaista Blanc de Blancsista. Tämä samppanja on pullotettu klassiseen muotoon.
Myös Ruinart:n rosé-samppanja on huomionarvoinen. Dom Ruinart Rosé on myös vuosikertasamppanja, joka on Blanc de Blancsin tavoin valmistettu parhaista Chardonnay-rypäleistä, mutta sisältää myös noin 20% punaviiniä (Bouzy Rouge). Vahvuudeltaan se muistuttaa etäisesti Burgundia, mutta siinä on myös erityistä eleganssia ja hienostuneisuutta, joka voidaan saavuttaa vain parhaista Chardonnay-rypäleistä.
Lisäksi on olemassa ei-vuosikertainen "R" de Ruinart Rosé, joka on verrattain yksinkertaisempi mutta kuitenkin erittäin laadukas rosé.

On myös huomattava, että Ruinart käynnisti vuonna 1997 sommelierien ammattilaiskilpailun. Kilpailu järjestettiin aluksi vain Ranskassa. 1980-luvun puolivälistä lähtien kilpailua on järjestetty myös lukuisissa muissa maissa. Tavoitteena on valita paras nuori sommelier ja palkita hänet arvostetulla Trophée Ruinart -tunnustuksella.